Aavapii.jpg

Oon koittanut pitää tätä blogia sillein neutraalilla sävyllä ja liikoja analysoimatta, vaikka noh. Oikeastihan totuus on toinen: ei tämä tokoilu mitään neutraalia puuhaa ole (tarviiko ollakaan?). Mietin paljon ja pallottelen ideoita ja välillä tuskailen itsekseni mikä missäkin jutussa mättää. Tästä päästään päivän aiheeseen, palkkauksen kaavoihin ja epäonnistumiseen myös.

Piitu on luonteeltaan hyvin herkkä ja Piitun kanssa välillä murehdin sitä, olenko tehnyt Piitusta epävarman koiran, mikä näyttäytyy tarkkuutena. Kouluttaessa en ole näin tehnyt, mutta arjessa. Arjessa kun asiat tapahtuu usein 'palkatta' ja Piitu taas lukee mua tosi paljon. Epävarma koira ei tiedä mitä siltä odotetaan ja jos ohjaaja silti vaatii/on vaatinut jotain koiralta, koiran päässä syntyy ristiriidan tuntemuksia.

Aavan kanssa meillä on ollut yksi 'vääntö', mistä tämä 'apua teenkö mä mun koirista epävarmoja'-pelon ajattelu lähti käyntiin viimeksi. Aaviksen ensimmäisiä temppuja mitä sille opetin, oli alustan painaminen tassulla. Sitä on vahvistettu koko Aavan elinikä säännöllisesti. No, tuossa yksi kerta kun treenattiin ruutua, Aava heittikin alustalle maahan. Ei siinä mitään, mutta Aava ei enää mitään muuta tehnyt, vaikken palkannut maahan lakoamista (Aava :D <3). Siinä sitten totesin, että tässä tilanteessa en vaan voi lopettaa treeniä tähän vaikken ole suunnitellut miten tämmöisessä tapauksessa toimitaan. Loppujen lopuksi Aava hoksasi että jaa, tosiaan, tässä kuuluu seistä, mutta epämukavuusalueella käytiin kyllä. En siis suuttunut koiralle tai mitään sellaista, vaan päällimmäisin tunne itsellä tuossa tilanteessa oli pelko siitä, että teen Aavasta(kin?) epävarman.

Niin. Ei virheitä kannata pelätä, koska niistä oppii. Aavan kohdalla opin sen, että Aava ei vaan ole niin kirjaimellinen yksilö kuin Piitu. Aava on huomattavan suorempi ja sellainen 'urosmaisempi' kuin Piitu on. Aavis saattaa unohtaa pentuna osaamansa tempun, mutta sitten taas se muistaa ällistyttävän hyvin minkä tietyn puun se osaa kiertää meidän vakiolenkiltä. Kaiken se tekee ja näyttää suoraan, mikä on kyllä oikein kiva asia, mutta myös uutta mulle.

Palkkauksen kaavoittumisesta sen verran, että miten se onkin itselle niin vaikeaa vaan päästää tilanne sillein vapaaksi, että ei aina palkkaa koiraa siinä kohtaa kun kuvittelee että pian se nousee (esim. paikallaolo). Kun ei Aava nouse. Palkata kuuluu epäsäännöllisen säännöllisesti ja aina silloin kun koira tekee hienosti tai yrittää kovasti. Eikä siksi että välttelisi virhettä. Höhhöh mulle.

Tämän kaiken analysoinnin jälkeen totean, että Aavan seuruun paikka on oikein hyvä!! Voiko tätä edes uskoa? Vihdoinkin joku mun koirista osaa seuruun paikan! Aava on niin taitava :) Liikkeestä seisominen on sillä tavalla hyvällä mallilla, että Aavis pysähtyy käsiavulla ja kestää loppupaluun vierellekin melkoisen mainiosti. Joskus Aavis unohtaa runsaasta palkkaamisesta huolimatta pysyä asennossa, mutta sanoisin että suunta on oikea tälläkin metodilla, vaikka sattuukin lipsahduksia. Niihin oon tainnut varautua tässä liikkeessä niin en ala niitä niin pohtia, heh. Paikallamakuussa näkee että Aavis miettii paljon ja keskittyy. Tarvisi esim. ensi viikolla ottaa projektiksi mennä vaikka juna-asemalle treenailemaan p-oloja Aaviksen kanssa. Noudon palautus oli tänään kovin pureskeleva jos ei ottanut alle pitoharkkaa. Heti kun tehtiin pari pitotreeniä ja kaukoja kapula suussa, oli noudon palautuksen otekin hyvä. Kaukojumppa oli kivaa Aavan mielestä.